Havualue

Pihan etelänpuoleinen nurkkaus kaipasi myös kasveja. Istutin sinne kesällä 2015 viisi timanttituijaa, viisi  pallotuijaa, yhden pilarikatajan, kaksi hopeakuusta, 3 kääpiövuorimäntyä, 3 pensashanhikkia, muutamia keltakurjenmiekkoja sekä akileijaa ja nauhuksia. Tein vaan sen virheen ensimmäisenä istutuskesänä, että istutin tuijat liian lähelle naapurin kuusiaitaa. Suojauksista ja hoitoelvytyksistä huolimatta menetin ensin kaksi ja sitten vielä yhden timanttituijan. En halunnut ostaa enää yhtään niitä lisää, joten siksi siirsinkin selvinneitä tuijia kauemmaksi kuusiaidasta, niin jopa alkoivat voida paremmin. Kesällä 2021 tein vielä lisää tilaa kasveille, siitäpä kerron tässä.

Tässä näkyvät pensashanhikkien taimet penkin etuosassa. Ne saivat lähtöpassit... 

ja siirtyivät nurmikon puolelle jo aiemmin siirtämieni hopeakuusten väleihin. Hopeakuuset kasvoivat turhankin nopeasti enkä ollut ymmärtänyt jättää niille riittävästi etäisyyttä muihin kasveihin nähden. Nyt niidenkin pitäisi mahtua kasvamaan uusilla paikoillaan ihan kunnolla. (Hopeakuuset erottuvat alakuvassa oikeassa reunassa sekä toinen kuusi aikalailla keskellä kuvaa, pensashanhikit niiden vasemmalla puolella.)

Havualue näytti muutoksen jälkeen talon etukuistilta tältä. Alkuperäiselle alueelle jäi havuista vielä pallotuijia, 2 timanttituijaa, pilarikataja sekä kääpiövuorimännyt. 

Kääpiövuorimäntyjen väliin jäi tyhjä kolo, johon siirsin aiemmin ihan penkin reunassa kasvaneen heinäkasvin (jonka nimeä en muista). 

Tässä alakuvassa heinäkasvu näkyy paremmin. Pitää sille etsiä jonain päivänä vielä nimikin.

Havualueen takareunalla, aiemmin paikalla olleen keltakurjenmiekan tilalla kuunliljoja sekä akileijaa. Näistä ajattelin ottaa tälle kesälle uudet kuvat, kun tässä ovat vasta siirrettyinä taimina eikä kuva vastaa sitä todellisuutta, miltä paikka nyt näyttää. Havualueen keskellä kulki ensimmäisinä vuosina kivipuro. Sen purin pois ja siirsin niistä suurimmat kivet penkin reunuskiviksi. Pienemmille kiville löytyy aina paikkoja, joten yhtäkään kiveä en antanut pois. Kivet kuuluvat minun puutarhoihini siinä missä siihen kuuluvat kukat ja muutkin kasvit. 

Etupihan kukkapenkki

Tarinaa etupihan kukkapenkin vaiheista. Yritin etsiä kuvia ensimmäisen kesän eli 2015 vuodelta, mutta valitettavasti niitä kuvia ei ollut enää tallessa. Siihen aikaan en omistanut kameraa ja ainoat kuvat olivat kännykässä, jonka olen sittemmin vaihtanut. Mutta kerronpa kuitenkin, miltä tämä alue näytti ihan alkuun. Pihalle oli entiset asukkaat jättäneet matalan altaan, liekö se toiminut lasten kahluualtaana, mutta minä otin se käyttöön piha-altaana. Tilasin myös multaa pihaan kuorma-auton lavallisen. Halusin tehdä ison kukkapenkin, jossa olisi allas suihkulähteineen - ihan niinkuin joskus entisessä kodissakin, mutta pienempänä vaan. Sellaisan teinkin, tosin multaa tuli reilusti yli oman tarpeen, jota sitten myin pois muutaman henkilöauton peräkärryllisen. Siltikin pihaan jäi melkoinen keko multaa, josta sitten muotoilin altaaseen päin laskeutuvan loivan rinnepenkin. Harmikseni multa oli laadultaan huonoa, vaikka sen olin tilannut viralliselta mullan toimittajalta. Mullan seassa tuli paljon kortetta sekä multa oli niin hiekkaista, että kovemman sateen tullessa multa vaan valui altaaseen. 2 kesää katsoin aluetta, sitten luovuin altaasta ja madalsin muutenkin penkkkiä reilusti. Ostin pienemmän suihkulähdealtaan, jonka asensin mäen päälle kukkapenkin keskelle. Se ratkaisu toimikin hyvin, kunnes kyllästyin siihen, että alueen linnut pitivät allasta kylpypaikkanaan ja allasta piti sen vuoksi putsata tiheästi. Vaikka linnuista pidinkin, en halunnut niitä sotkemaan pihan koristeeksi tarkoitettua vesiaihetta. Niinpä luovuin siitäkin altaasta ja tein taas kukkapenkkiin muutostöitä. Tämän näköiseksi alue muuttui keväällä 2020. Entinen pyöreä kukka-alue muuttui hevosenkengän muotoiseksi alueeksi, jonka keskelle jäi paikka vävypojan tekemälle majakalle sekä hankkimalleni tulipadalle. Kukkapenkin takana nurmialueen keskellä näkyy valaisinpylvään paikka, johon nojaa vanha ruosteinen polkupyörä. 

Eräänä kesänä myrskyn yllättäessä valaisinpylväs katkesi. Sanoin vuokranantajalle, ettei meidän takia tarvitse paikalle ostaa uutta valaisinta, kun sillä ei ollut meillä edes käyttöä. Niinpä uutta valaisinta ei tullut, mutta vanhan valaisimen runkoakaan ei voinut ottaa pois, koska se suojasi sähköjohtoja.

Kukkapenkki etuovelta katsottuna. 

Kuvakulma idän puolelta, varaston nurkalta taloon päin. Keijuangervojen kukinta-aika.

Viimeinen kuva on kesältä 2021, pohjoisen puolelta kuvattuna. Miehen tekemä heinäseiväs-näköeste toimii myös pohjoisen puolen tuulensuojana. Ruosteinen vanha pyörä löysi paremman paikan aitaa vasten. Siinä se toivottaa pihaan tulijat tervetulleiksi. 

Surun hetki

Talven taittuessa kevääksi sain kuulla äitini poismenosta. Äiti oli kuollessaan 81 vuoden ikäinen. Hänen lähtönsä ei tullut yllättäen, vaan sairauden edetessä se oli jo odotettu. Tein äidin muistotilaisuudeen kukkalaitteen, jonka laskin äidin haudalle perheeni puolesta. 

Hyppäys vuoteen 2022

Helmikuun lopussa 2015 muutin lasteni kanssa omakotitaloon maalle. Kysyin ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista, onko mahdollista laittaa pihaan kasveja. Piha oli nurmikolla ja vain muutama kitukasvuinen terijoensalava kasvoi tontin laidalla. Onneksi vuokranantaja suostui toiveeseeni. Toinen toiveeni oli saada asua talossa vähintään 5 vuotta, mielummin vähän pidempään, jotta lapseni saisivat käydä koulutaipaleensa samassa koulussa eikä minun tarvitsisi huolehtia asumispaikastamme. Erityislapsen vuoksi tarvitsimme taloon inva-varustelun, joita sitten muutostöinä muutamia tehtiin. Jo niidenkin vuoksi oli viisasta asua talossa niin kauan, kunnes erityislapsi oli valmis muuttamaan kotoa pois. Hän muutti tänä keväänä, eli 7 vuotta tässä kodissa olemme nyt asuneet ja voi hyvinkin olla, että tämä kesä 2022 tulee olemaan viimeinen kesä tässä. Pihaa olen laittanut jonkun verran. Olen valinnut sellaisia kasveja, joita olisi myöhemmin taloon muuttavien helppo hoitaa. Kasvialueista kerron varmasti vielä lisää, tässä yksi kuvakulma pihaan. 

Elämäntilanteeni on vuosien aikana tehnyt melkoisen muutoksen. Vuonna 2012 valmistuin puutarhuriksi kukka-ja puutarhakaupan linjalta. 2013 tuli avioero ja uuden elämänvaiheen opettelu. Nyt, 2022, olen opiskellut lisäksi merkonomin tutkinnon. Olin jo joutua sairaseläkkeelle polvivamman vuoksi, mutta kuntoutustuen turvin minulle löytyi vielä sopiva opiskelupaikka. Sain merkonomin opintojen päätteeksi luokan priimuksen stipendin, perusteluna erinomaisen todistuksen lisäksi myös se, että yksinhuoltajaäitinä ja omaishoitajana jaksoin puurtaa opinnot kiitettävällä tasolla. Onnistuminen opinnoissa keski-ikää lähestyvänä on tuonut elämääni paljon hyvää sisältöä. Helppo tie ei kuitenkaan takana ole ollut, se tulee muistaa. Uusia vaiheita elämään toi myös ensin kesätyöpesti puutarhamyyjänä, kun pääsin K-rautaan kesällä 2021. Tuolloin alkoi jo olla merkkejä siitäkin, että erityislapseni itsenäistyminen alkoi ottaa ensiaskeleita. Kotiavustajien avun turvin pystyin tekemään itse vuorotyötä. Se oli vihdoinkin alku sille elämälle, mitä pystyn nyt elämään. Tytär muutti kotoa pois helmikuussa 2022 ja tämä aika tuon tapahtuman jälkeen on ollut samalla sekä haikeaa, että myös mahtavaa. On hienoa, että tyttö pääsee itsenäistymään ja samalla on myös mahtavaa, että vihdoin minäkin olen päässyt luomaan omaa uraa ja juuri sellaisessa työssä, josta nautin.

Puutarhamyyjänä saan tehdä työtä, jossa molemmat koulutukseni ovat vahvuuksia. Luen vahvuuksiini myös sen, että minulla on vuosien kokemusta kotipuutarhurin hommista. Lisäksi olen työskennellyt puistotyöntekijänä useita vuosia sekä ehdinpä toimia 5 vuotta myös kukkasidonnan yrittäjänä. Ei ole väärin sanoa, että rakastan työtäni. 

Kuinka ihanaa onkaan näin vähää vailla 50-vuotiaana ymmärtää se, että taaksejäänyt elämänpolku on ollut tarkoituksella se, mikä se on ollut ja tänä päivänä olen tällä paikallani juuri se, mikä haluankin olla. Puutarhuri, joka nauttii elämästään kukkasten ja kasvien keskellä. Puutarhuri, joka haluaa edelleen elämässään oppia lisää alastaan, jotta voi palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. 

Kaupunkikoti

Heinäkuussa 2013 elämässä kääntyi täysin uudenlainen vaihe. Vanha koti oli myyty, minä pakkasin tärkeimmät tavarat mukaan ja muutin neljän lapsen kanssa kerrostalon neljänteen kerrokseen, nuorimmainen oli eskari-ikäinen, vanhin minun luona asuva aloitti yläkoulun 7 luokkaa. Lasten isä muutti reilun kilometrin päähän luhtitaloon kahden alaikäisen pojan kanssa, kaksi tytärtä oli jo muuttaneet omilleen. Alkoi uuden vaiheen opettelu. Oltiin eroperhe ja siihen piti jokaisen sopeutua. Ei ollut helppoa sekään, mutta kaikesta selvittiin ajan ja kärsivällisyyden kanssa. 

Asunnossamme oli etelän puolelle oleva lasitettu parveke, jonka halusin sisustaa omannäköiseksi. Kiva siitä tulikin ja paljon vietin aikaa parvekkeella. Juuri ennen kaupunkiin muuttoa olin voittanut eräältä puutarhalta betonisen enkelipatsaan. Tuosta patsaasta tulikin tärkeä voimavaraesine, joka saa edelleen pihallani parhaimman paikan. 

Parvekkeelle mahtui pieni pöytä, 2 korituolia ja pieni kahden istuttava korisohva. 

Asuin lasteni kanssa tässä 1,5 vuotta. Olisin itse viihtynyt pidempäänkin, mutta kaupungissa ei ollutkaan esim. vammaisen lapseni asiat niin hyvin hoidettu kuin entisessä kotikunnassamme maaseudulla. Lisäksi meillä oli asunnossa ahdasta. Ehkä se oli kuitenkin monen asian summa, että  löytyi omakotitalo vuokrattavaksi entisen kotikunnan kuntakeskuksen läheltä ja pääsin tekemään vuokrasopimuksen. 2015 helmikuussa pakkasin jälleen tavarani ja muutimme takaisin maalle. 

Toipuminen

Vielä yhden postauksen kirjoitan vanhasta pihastani, sitten jatkan postausten tekemistä tuoreemmilla kirjoituksilla. Pihan laitosta tuli vuosien saatossa minulle "koko elämä". Oikeastaan muihin harrastuksiin en olisi päässytkään perhetilanteen vuoksi. Olin suurperheen äiti (jota toki olen edelleen). Minulla on 8 lasta, joista yksi on syntynyt liikuntavammaisena ja olin hänen omaishoitajansa. Tunsin monesti olleeni vankina omassa kodissani, koska ei ollut tukiverkkoja ja kun mies oli paljon töissä, koin olevani usein yksinhuoltaja lapsilleni. Rakastin lapsiani ja he tulevat olemaan aina minulle tärkeintä maailmassa, mutta arki alkoi käydä työlääksi vammaisen lapsen syntymän myötä. Hänellä oli paljon vaikeuksia elämänsä alkutaipaleella, mm. sairaalakäyntejä tiheään ja se kaikki näkyi muissakin perheenjäsenissä. Väsymystä, kiukkupuuskia, riittämättömyyden tunteita äitinä jne. Minusta tuntui liian usein, että se elämä ei ollut minun elämää ja sairastuinkin lopulta masennukseen, jota yritin pitkään peitellä. Lopulta jouduin toteamaan, etten jaksa enempää... Burn outinkin siinä rytäkässä jouduin kokemaan, ennenkuin havahduin kunnolla kokonaistilanteeseen. Otin uupumuksen puheeksi neuvolalääkärin käynnillä ja kun sen kerran sain asioistani puhua ihmiselle, joka ei tuominnut näkökantojani, niin se oli lopulta ensimmäinen askel toipumiselle. Minulla oli muutama hyvä ystävä, kävin terapiassa, mutta ehdottomasti niistä vuosista selviytymiseen yksi tärkeimmistä asioista oli puutarhanhoito. Ilman puutarhaani en olisi jaksanut arkea: rikkaruohoja kitkiessä kastelin kukkamaita usein kyyneleilläni... Vaikeiden vuosien aikana purin tuntojani myös runojen kirjoittamiseen. Muutamia runoja tuli kirjoitettua myös puutarhan merkityksestä, joista tässä yksi:

Paljon  annoit,

enemmän kuin pyysin

Pieniä ilonpipanoita

karpaloisia kyyneleitä

tuskaisia hikipisaroita

kasteisia aamuhetkiä

syviä huokauksia

helpottavia hengähdyksiä

känsiä kämmenillä

rakkoja kantapäillä

voimapatteja hartioilla

Annoit kauneutesi

sain parhaat hetkesi

tulit voimaksi silloin

kun sitä eniten tarvitsin...

Tervehtymiseni edistymisen myötä aloin löytämään itseni, omat arvoni ja opin pitämään puoliani. Toisinsanoen; palaset alkoivat pikkuhiljaa loksahdella kohdilleen, vaikka se tarkoittikin lopulta sitä, että elämä muuttui täysin: tuli avioero, koti myytiin, muutin kaupunkiin neljän lapsen kanssa (kaksi jäi isänsä kanssa ja kaksi oli jo muuttanut pois kotoa) ja aloitin elämän puhtaalta pöydältä, niin silti jälkiviisaana voin todeta, että niin pitikin tapahtua. Olen saanut elää jo pian 10 vuoden ajan enemmän sellaista elämää, joka tuntuu omalta. Olen saanut oppia vanhasta kotipihastani ja pystyn käyttämään niitä oppeja nykyisessä työssäni puutarhamyyjänä. Elän onnellista elämää ja voin vihdoin tunnustaa itsellenikin, että vanhasta pihastani otettuja valokuvia katson kaikesta huolimatta kiitollisin mielin.

 Vaikka vanha ei enää takaisin palaa, muistot eivät ikinä katoa.

Hyötykasvien kasvatusta

Puutarhaharrastukseni alkoi perennoista, mutta sai hyötykasvit kiinnostivat myös. Olin jo lapsena maalaistalon tyttönä oppinut hoitamaan kasvimaata ja pidinkin kovasti jo silloin kasvien hoitamisesta. Myös rikkaruohojen kitkeminen oli lempipuuhaa.  Huomasin vanhoja kuvia selatessa, että vanhan pihani hyötykasveista on harmittavan vähän valokuvia. Ehkä sitä ei vaan osannut arvostaa niitä niin paljoa, että olisi muistanut myös valokuvia ottaa. Jotain sentään löytyi. Mansikat olivat Polka-lajiketta. Taimia pihalla oli kaikkiaan noin 150, joten siitä sai jo kivasti satoa suuren perheen tarpeisiin. 

Mansikoiden lisäksi pihalla kasvoi marjakasveista mustaherukka- ja punaherukkapensaita.

Harrastin taimien esikasvatusta. Tomaatintaimet olivat Tanskan Vienti-lajiketta sekä satunnaisesti jotain kirsikkatomaattia. Kasvatin myös kurkkua ja monia erilaisia kesäkukkia sekä tykkäsin kokeilla perennojen kasvattamista. Kasvattamiseen tarvittavat puitteet olivat erinomaiset. Tilaa oli paljon, kun käytössä oli liki 50 neliön kokoinen iso pirtti. Tässä kuvassa pieni osa taimista on päässyt jo kuistille ja näkyypä ikkunan takaa kasvihuonekin. 

Kasvihuoneena minulla oli ensin taustalla näkyvä muovihuone, mutta ostin sitten vähän nätimmäksi huoneeksi polykarbonaattilevyisen huoneen. Olisin halunnut lasihuoneen, mutta en raskinut sitä ostaa, kun perheessä oli poikia, jotka tykkäsivät potkia palloa... olisi siinä saattanut mennä kasvihuoneestakin lasit rikki. Tämä kasvihuone palveli sen, mitä tarvitsikin. Sain hyvää satoa niin tomaateista.... 

... kuin myös kurkuista. 

Kasvihuoneen hankinta on haave, jonka soisin toteutuvan mahdollisimman pian uudelleen. Tosin nyt ostaisin kestävämmän huoneen ja sellaisen, josta olisi iloa muutoinkin kuin vaan kasvien kasvattamisen kannalta. Sellainen kesähuone, se ois ihan parasta!