sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Tulppaanien aika

Vuoden vaihtuessa alkaa ajankohta, jolloin tekee mieli tulppaaneita keittiöön ruokapöydälle. Uudelle vuodelle otin tavoitteeksi, että kukkia olisi maljakossa joka päivä. Aamuhämärässä vastaheränneenä ja päivän toimiin alkaessa on kiva, että saa ihastella kukkasia. Vaikka tulppaanit eivät kauaa kestäkään, niin ovat kyllä hintansa arvoisia. Tähän maljakkoon löysin lepän oksiakin, jotka myös päättivät alkaa kukinnan. Kevättä kohti se kai on. 
30.1.2023

19.2.2023

Vuosi alkoi muutoin ikävämmin. Sairastuin heti vuoden vaihtuessa keuhkokuumeeseen, joka oli seurausta influenssasta, jota en tiennyt sairastaneeni. Eli varsinainen influenssa oli minulla oireeton, jonka jälkitautina keuhkokuume tuli. Kunto oli pitkään huonona. Ei edes viime syksynä sairastettu korona ollut niin paha, kuin keuhkokuume nyt. Mutta siinä sairastellessa ja fyysisesti levätessä sain kirjattua monia mietteitä ja tavoitteita, joita alan nyt pikkuhiljaa toteuttamaan. Jatkoa seuraa niille ajatukille myös tänne kirjoitettuna :) Puutarhuri minussa on heräämässä voimakkaammin uuteen eloon.