Puutarhuri

Hei. Mukava, kun tulit kurkistamaan blogiini. Olen kirjoittanut puutarha-aiheista blogia jo 2000-luvun alkupuolella. Saatat muistaa blogini Puutarhailua-nimellä. Kirjoitin silloin blogia ahkerasti useiden vuosien ajan, kantapään kautta oppien uutta niin puutarhanhoidosta kuin muistakin elämän osa-alueista. Lopulta päädyin opiskelemaan puutarhailusta ammatin. Valmistuin puutarhuriksi kukka- ja puutarhakaupan linjalta keväällä 2012. En vielä tuolloin tiennyt, miten tärkeäksi puutarharakkaus kohdallani muodostuukaan. Valmistumisen jälkeen perustin toiminimen, jossa valmistin kukkasidontatöitä ja mm. kransseja. Pian yrityksen perustamisen jälkeen kuitenkin erosin silloisesta miehestäni ja jouduimme eron myötä myymään kotimme, jonka pihaa olin rakentanut 10 vuoden ajan. Koin erittäin raskaana puutarhasta luopumisen. Jopa niin raskaana, etten halunnut vuosiin edes muistellakaan olevani puutarhuri tai tehneeni ison työn pihani eteen. Vasta viimeisten parin vuoden aikana sydäntä puristava ahdistus menetetystä puutarhasta on laantunut. Tällä hetkellä koen suurena rikkautena sen, että sain harrastaa ja oppia puutarhuriksi itse tekemällä ja oppien ja vasta niiden oppivuosien jälkeen kouluttauduin ammattiin. 

Yritystoimintaa kesti viitisen vuotta. Tein sidontatöitä sivutoimisena ja vain tilauksesta, toimiessani samaan aikaan liikuntavammaisen lapseni päätoimisena omaishoitajana. Myöhemmin jouduin lopettamaan yritystoiminnan ja siirryin kesäajoiksi tekemään puistonhoitotöitä. Täydensin opintojani vielä merkonomin tutkinnolla, josta sain todistuksen koronakeväällä 2020. Keväästä 2021 alkaen olen toiminut puutarhamyyjänä isossa kaupassa. Pidän työstäni, jossa saan puutarhakaudella sopivasti vastuuta ja tekemistä sekä talven hiljaisina kuukausina pystyn harrastamaan enemmän mm. käsitöitä ja kuntosalia, jotka harrastukset jäävät vähemmälle huomiolle puutarhakauden ollessa vilkkaimmillaan. Nykyisessä työssäni saan ammentaa sitä tietotaitoa, joka minulle ehti kertyä vanhan kotitalon pihaa kunnostaessa ja taimikasvatusta harjoittaessa. Tykkäsin kokeilla niin perennojen kuin kesäkukkien, tomaattien tai kasvihuonekurkkujen kasvatusta. Joskus epäonnistuin joissain, mutta useammin sain kokea onnistumisen tunteita kasvun ihmeistä.  

Puutarhurina olen perinteiden ystävä, mutta työni myötä olen innostunut kokeilemaan myös uusia suuntauksia. Uusin innostukseni liittyy viherkasveihin. Koska en tällä hetkellä omista omaa pihaa, koen viherkasvien tarjoavan minulle sitä hoivaviettiä, jota puutarharakkauteni vaatisi. Kotini on alkanut täyttyä viherkasveista ja ehkäpä minäkin innostun vielä kokeilemaan mullatonta kasvualustaa kasveilleni. Toki olen saanut kunnostaa ja laittaa kasveja vuokrakodinkin pihalle jo kesästä 2015 alkaen, mutta hyvin pienessä mittakaavassa olen pihaa laittanut, koska koko ajan olen tiennyt, etten tässä ikuisuuksiin asu. Viherkasvit voin siirtää muuttokuormassa, puutarhaa kasveineen en. 

Summa summarum: Kokemusten ja iän karttuessa olen Puutarhuri, jollainen haluankin olla. Arvostan kokemiani puutarhailun vuosia, olen aidosti ylpeä ammatistani ja ennenkaikkea olen täydestä sydämestäni Puutarhuri, joka rakastaa työtään. Täydellinen en kuitenkaan ole puutarhurinakaan (eikä ole kukaan) , mutta jokainen päivä voi tuoda jotain uutta opittavaa.