Heipähei uusi puutarhablogini. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen kirjoitellut blogia, vaikka menneisyydessä onkin aika, jolloin blogiin kirjoittaminen oli lähes jokapäiväistä. Ajat muuttuvat ja me ihmiset ajan mukana. Tuli feisbuukki ja instagram, mutta suurin syyllinen puutarhablogin lopettamiseen oli suuri elämänmuutos, avioero ja kotitalon myynti, joten yksinkertaisesti en enää pystynyt jatkamaan kirjoittamista. Rakkaudella rakennetusta ja hoidetusta puutarhapihasta luopuminen teki todella kipeää. Luopuminen pihasta oli jopa kipeämpää kuin avioero. Pihasta jouduin luopumaan kokonaan, kertarykäisyllä ja siitä tuskasta irti pääseminen kesti vuosia. Vasta nyt, 9 vuotta pihasta luopumisesta, haluan alkaa kirjoittamaan uudelleen. Vanhan blogin olen poistanut, mutta paljon kuvia on tallessa niistä ajoista, kun blogia kirjoitin ja pihaa rakensin. Tämän blogin alkuun kerronkin niistä projekteista, mitkä tuossa pihassa olivat minulle tärkeimpiä.
Miten minusta sitten tuli puutarhuri? Olen rakastanut pihahommia koko ikäni. Jo lapsuusvuosina olin se, joka tykkäsi mennä kasvimaalle rikkaruohoja kitkemään ja alle 15-vuotiaana opettelin jo hoitamaan äidin ruusupenkit. Maalaistalon tyttärenä opin tekemään monenlaisia pihan töitä, mutta vasta aikuistumisen ja oman kotipihan myötä minussa heräsi sisäinen puutarhuri. Hoidin kotipihaa, kun lapset olivat pieniä ja olin kotiäitinä. Pihan laittaminen oli mukavaa vastapainoa suurperheen äidille, lapsia minulla on 8. Opin monta kasvatusniksiä vähän kuin vahingossa, yritysten ja erehdysten kautta. Nuorimman lapsen synnyttyä aloin miettimään, mikä minusta tulisi isona, sillä minulla ei ollut ammatillista koulutusta mihinkään, vaikka monenlaisia pätkätöitä olinkin tehnyt. Kaverin suosituksesta hain lopulta opiskelemaan puutarhuriksi. En ollut itse mieltänyt lainkaan sitä, että puutarha-ala olisi ammatillisesti minun juttu. Onneksi kaveri näki tilanteen. Sain koulupaikan ja valmistuin puutarhuriksi keväällä 2012, kukka- ja puutarhakaupan suuntautumisen linjalta. Perustin pian valmistumisen jälkeen toiminimen, jossa valmistin erilaisia kukkasidontatöitä sekä tilauksesta että myös toritapahtumiin. Tein yrittäjän työtä sivutoimisesti, sillä päätoimisesti olin oman liikuntavammaisen lapseni omaishoitaja. Yrittäjyyttä kesti 5 vuotta. Yrittäjyyden alkutaipaleella tuli myös avioero ja kodin myynti. Muutin maalta kaupunkiin kerrostaloon neljän lapsen yksinhuoltajana. Se oli aika rankkaa aikaa, mutta siitäkin selvittiin. Kaupunkiasuminen ei tuntunut hyvältä, joten muutin alle kahden vuoden asumisen jälkeen takaisin maalle. Löysin vuokrakodiksi omakotitalon, jossa piha oli pelkkää nurmikkoa ja sain omistajalta luvan tehdä pihalla jonkun verran "kukkahommia". Yrittäjyystaipale loppui 2018. Huomasin enemmän kukkasidontaa tehdessä, että astma alkoi pahentua. Yrittäjyys ei myöskään ollut tuonut elämiseen yhtään euroa lisää. Kaikki meni, mitä tulikin, joten en nähnyt kannattavana enää jatkaa. Sain omalta kunnalta kesäajoiksi puistotyöntekijän töitä ja mietin kuumeisesti, mitä jatkossa työkseni tekisin. Asiasthan tuppaavat tapahtumaan tarkoituksella, vaikka sitä tarkoitusta ei tapahtumahetkellä välttämättä ymmärrä. Loukkasin polveni aika pahasti keväällä 2018 ja mm. kävelykyky meni puoleksi vuodeksi. Leikkaukseen en päässyt, mutta leikkauksen uhka on edelleen olemassa. Kela olisi myöntänyt minulle loukkaantumisen jälkeen sairaseläkkeen, mutta minä en siihen suostunut, sillä halusin vielä jotain yrittää. Niinpä lähdin etsimään itselleni tulevaisuutta työnohjauksen kautta. Sitä kautta löysin alan, jolla saattoi olla minulle vielä annettavaa. Pääsin kuntoutuksen turvin opiskelemaan merkonomiksi. Valmistuin 2020 erinomaisin arvosanoin. Minusta tuntui vihdoin, että elämä alkoi antaa minulle muutakin kuin työn omaishoitajana.... Nyt, 2 vuotta merkonomiopintojen jälkeen, olen saanut vakituisen työpaikan puutarhamyyjänä ja osaan työssäni todellakin arvostaa aikaisempia kokemuksia, mitä puutarhaharrastus ja opiskelu sille alalle nyt työarkeeni tuovat. Omaishoitajuuskin päättyi helmikuussa lapseni muutettua asumispalveluyksikköön, joten todellakin saan keskittyä näin keski-ikäisenä vihdoinkin omaan työuraani. Koen, että puutarhurina olen juuri se ihminen, mikä haluankin olla. Huikealta tuntuu se asia nyt myöntää, sillä menneisyydessä on aikoja, jolloin sain kuulla kritiikkiä siitä, kun laitoin vanhaa maalaistalon pihaa kauniiksi. Sillon ne kommentit loukkasivat, vaikka muistan sisimmässäni silloinkin tienneeni, että "vielä mä teille näytän". Nyt on niiden näyttöjen aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti