Pihan lempparikukat

Liljat olivat ja ovat edelleen lempikukistani ykkösiä. Vaikka ne kukkivatkin vain vähän aikaa, niin niiden kukinta on sykähdyttää aina. Tässä kuvassa olevat liljojen värit ovat kulkeneet puutarhaharrastuksessani mukana aina - vaaleanpunaisen eri sävyt varsinkin ovat minulle rakkaita. 

Korallikeijunkukan ostin pihaan eräältä puutarhalta, jossa myyjä suositteli kukkaa kivikon sekaan istutettavaksi. Suosittelu ei ollut turha, sillä rakastuin kukan helppohoitoisuuteen, hentoihin korallinpunaisiin kellokukkiin ja pitkään kukinta-aikaan. Korallikeijunkukkaa olen laittanut myös uuden kotitaloni pihalle.

Pioni "Sarah Bernhardt", pihan kuningatarkasvi. Rakastin todella tätä kukkaa ja kunhan saan taas oikeasti oman kotipihan, niin ehdottomasti tämä on hankintalistalla. Vuokrakodin pihaan en raski pionia istuttaa. 

Särkynyt sydän, vaikka itse kasvin kasvutapa ei olekaan se miellyttävin, niin kukat sykähdyttävät aina. Miten monimuotoinen voikin kukka olla.

Vaatimaton kasvupaikan suhteen ja erittäin helppohoitoinen, mutta koko kesän kukkailoa tuova kesäpikkusydän kuuluu myös lempikukkieni joukkoon. 

Jaloangervot, jotka löytyivät pihastani tietenkin vaaleanpunaisen sävyisinä. Kaksi seuraavaa kuvaa ovat niitä, eri lajeja vaan. 

Vaikka pihassa oli paljon vaalenpunaisen sävyjä, niin tein yhden alueen keltaisilla kukilla. Kevät alkoi, kun sillä alueella alkoi kultatyräkki kukkimaan. Se loisti kirkkaankeltaisina niinäkin päivinä, kun kevätsää ei ollut parhaimmillaan. Kultatyräkin syysväri miellytti myös silmää.

Keltamaksaruoho kuului myös keltaisten kukkien suosikkeihini, vaikka sitä sai kitkeä myös paikoista, jonne sen ei olisi tarvinnut levitä. Älyttömän helppohoitoinen ja vaatimaton kasvupaikan suhteen. 

Avo-ojaa jäi pihaan vielä muutamien metrien verran. Ojan laitaan laitoimme vanhan hirren estämään maa-ainesten vyörymistä ojaan. Hirren reunalle istutin suikero-alpia sekä ranta-alpia. Ne kukkivat samaan aikaan ja värjäsivät ojanlaidan keltaiseksi. Kasveina alpit eivät niin lempikasvejani olleet, mutta tuolla paikalla ne olivat arvoisellaan paikalla ja toivat iloa pihalla kulkeville. 

En löytänyt tämän parempaa kuvaa sammalleimuista, joita kasvoi norjanangervoiden alla, mutta ehkä tästä saa jonkinlaista vaikutelmaa, miltä tuolla paikalla näytti. Tämä paikka oli parkkipaikan reunalla ja kun pihaan tuli autolla, niin ensimmäisenä näki sammalleimut ja norjanangervot, jotka olivat kukinta-aikaan näyttävän näköiset.

Muutama paikka ansaitsee vielä maininnan pihasta. "Keltaisessa nurkkauksessa" kasvoi alpien lisäksi myös myöhemmin loppukesällä kukkivat nauhukset - lapinnauhus ja valtikkanauhus - sekä kultapallo. 

Niiden etupuolella kasvoi keltaisia pikarililjoja (joista ei ole tähän kuvaa) sekä valkoista värililjaa. 

Kurjenmiekoista lempparini oli tämä siperiankurjenmiekka, joka kasvoi altaan reunalla ojan yli menevän sillan kupeessa. Kurjenmiekan kasvuparina oli tummanpunainen päivänlilja.

Tummanpunaisen päivänliljan värisävy oli todella kaunis, joka pääsi hyvin oikeuksiinsa vihreän lehdistön seasta. Tätä haluaisin jatkossakin pihaani löytää. 

Viimeisenä muttei vähäisimpänä, keisarinliljat. Näitä voisin "syyttää" puutarhaharrastukseni ryöpsähtämisestä. Löysin nimittäin ensimmäisenä kesänä pihasta muutaman sipulin, jotka kaivoin maasta ylös ja päätin katsoa, mitä niistä tulee. Niistä kasvoi keisarinliljoja. Ensimmäisenä kesänä niitä oli kymmenkunta, sitten ne alkoivat kasvattaa sivusipuleita niin urakalla, että lopulta minulla oli satoja keisarinliljoja. Kävipä yhtenä kesänä niinkin, että liljakukot löysivät kasvuston ja tuhosivat sen melkein kokonaan. Mutta niin vaan sain voiton liljakukoista ja sen tuhokesän jälkeen olenkin osannut tarkkailla liljakukkojen mahdollisia hyökkäyksiä niin hyvin, ettei kukkamaillani enää sen kesän jälkeen liljakukot mellastaneet. Niin se on monessa muussakin asiassa ollut, että kantapään kautta olen jonkun asian oppinut. Että ihan kiva löytö oli nämä sipulit ja kiitollinen olen näille siitä, mitä saivat minussa aikaan. 

Pihan lempparipaikat

Muutama paikka, jotka olivat itselleni pihan lempparipaikkoja. Eka kuvassa pyörätuoliluiskan väliin jäävään syvennykseen tekemäni kivialue, johon sai muutoksia vuodenaikojen mukaan erilaisilla kausikukilla. Monivuotista tuossa ei kasvanut muuta kuin sulkasaniainen, jotka olin istuttanut vanhoihin pohjattomiiin sinkkisankoihin. Pyörätuoliluiska oli rakennettu tytärtäni varten, joka alkoi käyttämään pyörätuolia 3-vuotiaana.

Toisen kuvan näkymä on otettu taloon johtavan polun varrelta. Tämä oli kaunein paikka pihassamme. 

Sama paikka toisesta suunnasta kuvattuna. Kuvan takaosassa näkyy tienpätkä, josta tultiin pihaan.

Minulla oli tavoitteena vähentää pihan suurta nurmikkoaluetta (jota oli noin 3500 neliömetrin verran) ja siinä kyllä tällä alueella onnistuinkin - tosin tilalle tuli enemmän rikkaruohojen kitkentää, josta muuten pidin silloin ja pidän edelleen. Kivikkoalue istutuksineen oli kaikkiaan noin 1000 neliön kokoinen alue. Siihen mahtui useita kasveja - perennoja, pensaita, sipulikukkia - rekkakuormallinen seulanpääkiviä ja monta traktorin kärryllistä kiviä, joita saimme kerätä tuttavan pellolta. (Kuvan taustalla näkyvä alue oli kuvanottohetkellä työn alla... Sinne alueeseen tuli 2 uutta hiekkapolkua sekä uusittu nurmialue. Koitan löytää siitäkin alueesta toiseen postaukseen vielä kuvia.)

Yksi lempipaikoistani oli uudisrakennuksen eli kesäkeittiön takaseinusta, jonne laitoimme penkin. Tuolla penkillä tykkäsi istua useampi perheenjäsen. Siinä sai hetken omaa rauhaa ja jopa minäkin rauhoituin tuossa ja maltoin vaan olla. 

Tykkäsin käyttää pihapiirissä vanhoja esineitä tai muuta sellaista. Käytin muutamassa paikassa paksuja hirsiä kukkapenkin reunustoissa. Tässä yksi hirrenpätkä on päässyt tehtäväänsä polun reunustalle. 

Tykkäsin erilaisista poluista ja kuten tästäkin kuvasta näkyy, pidin myös kivistä. Kiviä oli joka puolella... Nämä kantikkaat kivet, joita tuttavan pelloilta keräsimme, olivat ihan parhaita polun reunuskiviksi. 

Yksi kiva yksityiskohta on kuvan keskellä näkyvä heinäseiväsportti. Istutin portin molemmille puolille kärhöjä, mutta koskaan en ehtinyt näkemään niiden kukintaa. Harmi. 

Vanha pihapiiri

Tässä postauksessa kerron vanhan maalaistalon pihapiiristä enemmän sellaisin kuvin, joista näkisi kokonaisuuden paremmin. Tämä ensimmäinen kuva on otettu näkymästä, jollaisena talo näytti pihaan johtavan tien varrelta. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy vanhan navetan nurkkausta. Oikealla oleva punainen rakennus oli maakellari, joka purettiin pois, kun oli päässyt niin huonoon kuntoon, ettei se toiminut enää tarkoituksessaan. Vanha kylvökone löytyi tontilta ja tuossa se toimi pihan "koristeena". 

Pihaan johti kaksi kulkuväylää. Autolla pihaan tullessa käytimme toista kulku-uraa, josta näkymä pihalle näytti tältä. (Kuvassa näkyvä teksti on muisto ajalta, jolloin pidin blogia.. eli siinä näkyy aiemman blogini nimi.) 

Muutimme taloon syksyllä 2002 ja jo ensimmäisten vuosien aikana rakentelin kukkamaita. Piha-alueelta kotiportaille johti kapea polku, jonka vaihdoimme leveämmäksi laattapoluksi. Polun toiselle puolelle rakensin perennaistutusalueen, jossa oli mm. nykyään kiellettyäkin kurtturuusua. 

Tämä kuva on sitten jo vuodelta 2010, kun olimme asuneet pihapiirissä jo pidemmän aikaa, kokeneet ison taloremontin vaiheet ja allasaluekin jo ollut rakennettuna. Tuo taustalla näkyvä riihirakennus oli minulle lempparirakennus - kesällä ihanan viileä paikka nukkua ja niin tunnelmallinen. 

Tässä vielä toisenlainen kuvakulma pihaan. (Aiemmassa postauksessa kertomani avo-oja jää kuvassa oikeaan laiteen. Ojaa ei siis kokonaan peitetty altaan rakentamisen myötä. Tarkoitus oli salaojittaa myöhemmin loputkin ojasta, mutta sitten tuli se ikävä elämänmuutos, avioero ja talo myytiin pois.) Kesäkeittiörakennus näkyy tässä kuvassa olevan vielä keskeneräisenä - sinisestä muovipressusta päätellen. Taisi olla piipun muuraus vielä vaiheessa?!? 

Piha-altaan rakentaminen - muisto vanhasta kotipihasta

Vanhan kotipihani suurimpia työvaiheita oli allasalueen rakentaminen. Kotitonttimme oli noin 1,5 hehtaaria, josta oli tarkoitus kunnostaa puutarhaksi pienehkö alue. Tuo pieni alue tuntui vaan vuosi toisensa jälkeen suurenevan. Keskellä pihaa oli avo-oja, joka täyttyi keväisin tulvavedellä. Oja oli niin keskeisellä paikalla, että aina sai olla varottamassa lapsia menemästä sinne. Halusimme ojan ainakin osittain piiloon. Salaojitimme sen ja suunnittelin lähempänä taloa olevan ojan päälle allasalueen. Ex-miehellä oli oma kaivuri, joka olikin tässä projektissa isona apuna. 

Työvaiheita oli paljon. Tässä kuvassa olevat betonilaatat olivat palvellet jo jonkun aikaa pihapolkuna, mutta nostimme ne odottamaan altaan rakentumista ja uudelleen asennusta. Laattojen päällä tuli istuttua useaankin kertaan suunnittelutauolle... 

Tässä alkaa altaan muoto jo hahmottua. Altaan alapuolella oli siis aiemmin avo-oja, joka kuhisi kesän edetessä itikoita - ja märkä maa haisi pahalle. Ojalla oli pituutta noin 70-80 metriä, ojan toisella puolella (kottikärryjen takana vähän näkyy) oli vanha riihi, jossa tykkäsimme viettää kesäisin aikaa. Avo-oja oli siis joko kierrettävä tai sen yli oli hypättävä, jotta pääsi toiselle puolen pihaa. Kuvan taustalla näkyvä silta rakennettiin jo aiemmin, vähentämään ojan yli hyppimistä, mutta halusin pihasta enemmän yhtenäisemmän ja siitä se idea allasalueen rakentamiseen sitten lähti. 

Materiaaleja altaan rakentamiseen kului paljon. Tuohon aikaan ei vielä ollut älypuhelimia, niin etsin rakentamiseen ohjeita enemmän kirjallisuudesta. Minua taidettiin pitää vähän hullunakin, kun tällaiseen projektiin vanhan maalaistalon pihalla ryhdyin. Sain siitä kuulla useamman kerran, mutta pidin suunnitelmani ja näin jälkiviisaana on hyvä todeta, että onneksi pidin. 

Suurin haaste materiaaliostoksissa oli löytää tarpeeksi suuri allasmuovi. En halunnut alkaa liimaushommiin muovin kanssa eli en halunnut liittää useita muovinkappaleita yhteen. Lopulta tarpeeksi suuri muovi löytyi silloin uudesta Ouluun avatusta Bauhausista. Jos oikein muistan, niin altaan mitat olivat noin 7x4 metriä. Altaaseen mahtui vettä noin 8000 litraa. Olihan se huikean hieno hetki, kun ensimmäisen kerran täytimme altaan ja laitoin suihkulähteen lorisemaan. 

Betonilaattoja käytin myös altaan reunalla olevaan istutusalueeseen. Tässä yksi tekemäni polku.

Allasalue toi iloa koko kesän ajan. Jo aikaisin keväällä altaan reunamilla alkoivat kukkimaan sipulikukat ja kukintaa kesti läpi kesän. Olin valinnut kasvit niin, että aina olisi jokin kukka ilahduttamassa. Allas täytettiin ensimmäisen kerran toukokuussa ja pyrkimyksenä oli, ettei vesiä tarvinnut vaihtaa kuin korkeintaan kerran kesän aikana. 

Allasalue toi iloa vielä syksylläkin. Sytytin usein iltaisin lyhtyhin kynttilät ja nuo pienet tuikkivat liekit toivat pihaan juuri sitä tunnelmaa, jota olin halunnut pihaan tuoda. Allasalue osottautui projektiksi, joka kannatti tehdä. Koen näin kymmenen vuoden jälkeenkin kuvia katsellessani iloa tästä projektista. vaikka se olikin suuri työmaa ja nieli paljon euroja...Kaiken arvoa ei vaan voi aina rahassa mitata.

Menetys

Vielä muistelen mennyttä pihaani. Siitä luopuminen tuntui tosi raskaalta, olihan se ehtinyt olla melkein 10 vuotta minulle "koko elämä". Muistan, kuinka päivät ennen pois muuttamista tuntuivat niin raskailta, että monesti tuntui hengityskin salpaantuvan. Muutin pois heinäkuussa 2013, kun piha oli kauneimmillaan. Tätäkin kirjoittaessani sydän särkyy, kun tuonaikainen tunnetila nousee niin elävänä mieleen. Piha oli minulle rakas ja antoi niin paljon... Tuohon aikaan kirjoitin runoja, sillä kirjoittaminen toimi yhtenä terapiamuotona raskaista ajoista selviytymistä. Kirjoitin pihastakin runon, jonka julkaisen nyt tähän sinunkin luettavaksi. 

Katselen piirteitäsi,

vihreän eri sävyjä

värien monia muotoja,

varjojen vahvoja kuvia,

veden iloista leikkiä

- ja itken.

Näen kätteni jäljet

pitkinä vetoina

piirrettynä ääriviivaasi,

tarkkaan harkituin paikoin

mietittyinä polkuina,

asteltuina kivinä

monenkokoisina,

monenmuotoisina,

jonoina, kekoina,

sattumanvaraisina kasoina

ja tunnen jälleen

hartioillani painavan lastin.

Katselen kivien hiljaisuutta

ja kuulen sisältäni kumpuavan tuskan

veden liikkeissä.

Taivaskin itkee

ja laskee kyyneleensä

kuunliljan lehdille.

Sinusta pitäisi luopua.

Sinusta,

joka vuosien ajan hoidit

rakkaudetonta sielua.

Sinusta, 

johon vuosien ajan rakensin

maanpäällistä paratiisia.

Sinusta,

jonne istutin tulevaisuuden toivoja

ja kastelin kaikkea kauneutta

kaipauksen kyynelillä.

Sinusta pitäisi luopua.

Sinusta,

jota ilman en edes eläisi,

enkä tietäisi,

millaista on, 

kun oikeasti jotain asiaa

rakastaa.

Kun minusta tuli puutarhuri

Heipähei uusi puutarhablogini. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen kirjoitellut blogia, vaikka menneisyydessä onkin aika, jolloin blogiin kirjoittaminen oli lähes jokapäiväistä. Ajat muuttuvat ja me ihmiset ajan mukana. Tuli feisbuukki ja instagram, mutta suurin syyllinen puutarhablogin lopettamiseen oli suuri elämänmuutos, avioero ja kotitalon myynti, joten yksinkertaisesti en enää pystynyt jatkamaan kirjoittamista. Rakkaudella rakennetusta ja hoidetusta puutarhapihasta luopuminen teki todella kipeää. Luopuminen pihasta oli jopa kipeämpää kuin avioero. Pihasta jouduin luopumaan kokonaan, kertarykäisyllä ja siitä tuskasta irti pääseminen kesti vuosia. Vasta nyt, 9 vuotta pihasta luopumisesta, haluan alkaa kirjoittamaan uudelleen. Vanhan blogin olen poistanut, mutta paljon kuvia on tallessa niistä ajoista, kun blogia kirjoitin ja pihaa rakensin. Tämän blogin alkuun kerronkin niistä projekteista, mitkä tuossa pihassa olivat minulle tärkeimpiä. 

Miten minusta sitten tuli puutarhuri? Olen rakastanut pihahommia koko ikäni. Jo lapsuusvuosina olin se, joka tykkäsi mennä kasvimaalle rikkaruohoja kitkemään ja alle 15-vuotiaana opettelin jo hoitamaan äidin ruusupenkit. Maalaistalon tyttärenä opin tekemään monenlaisia pihan töitä, mutta vasta aikuistumisen ja oman kotipihan myötä minussa heräsi sisäinen puutarhuri. Hoidin kotipihaa, kun lapset olivat pieniä ja olin kotiäitinä. Pihan laittaminen oli mukavaa vastapainoa suurperheen äidille, lapsia minulla on 8. Opin monta kasvatusniksiä vähän kuin vahingossa, yritysten ja erehdysten kautta.  Nuorimman lapsen synnyttyä aloin miettimään, mikä minusta tulisi isona, sillä minulla ei ollut ammatillista koulutusta mihinkään, vaikka monenlaisia pätkätöitä olinkin tehnyt. Kaverin suosituksesta hain lopulta opiskelemaan puutarhuriksi. En ollut itse mieltänyt lainkaan sitä, että puutarha-ala olisi ammatillisesti minun juttu. Onneksi kaveri näki tilanteen. Sain koulupaikan ja valmistuin puutarhuriksi keväällä 2012, kukka- ja puutarhakaupan suuntautumisen linjalta. Perustin pian valmistumisen jälkeen toiminimen, jossa valmistin erilaisia kukkasidontatöitä sekä tilauksesta että myös toritapahtumiin. Tein yrittäjän työtä sivutoimisesti, sillä päätoimisesti olin oman liikuntavammaisen lapseni omaishoitaja. Yrittäjyyttä kesti 5 vuotta. Yrittäjyyden alkutaipaleella tuli myös avioero ja kodin myynti. Muutin maalta kaupunkiin kerrostaloon neljän lapsen yksinhuoltajana. Se oli aika rankkaa aikaa, mutta siitäkin selvittiin. Kaupunkiasuminen ei tuntunut hyvältä, joten muutin alle kahden vuoden asumisen jälkeen takaisin maalle. Löysin vuokrakodiksi omakotitalon, jossa piha oli pelkkää nurmikkoa ja sain omistajalta luvan tehdä pihalla jonkun verran "kukkahommia". Yrittäjyystaipale loppui 2018. Huomasin enemmän kukkasidontaa tehdessä, että astma alkoi pahentua. Yrittäjyys ei myöskään ollut tuonut elämiseen yhtään euroa lisää. Kaikki meni, mitä tulikin, joten en nähnyt kannattavana enää jatkaa. Sain omalta kunnalta kesäajoiksi puistotyöntekijän töitä ja mietin kuumeisesti, mitä jatkossa työkseni tekisin. Asiasthan tuppaavat tapahtumaan tarkoituksella, vaikka sitä tarkoitusta ei tapahtumahetkellä välttämättä ymmärrä. Loukkasin polveni aika pahasti keväällä 2018 ja mm. kävelykyky meni puoleksi vuodeksi. Leikkaukseen en päässyt, mutta leikkauksen uhka on edelleen olemassa. Kela olisi myöntänyt minulle loukkaantumisen jälkeen sairaseläkkeen, mutta minä en siihen suostunut, sillä halusin vielä jotain yrittää. Niinpä lähdin etsimään itselleni tulevaisuutta työnohjauksen kautta. Sitä kautta löysin alan, jolla saattoi olla minulle vielä annettavaa. Pääsin kuntoutuksen turvin opiskelemaan merkonomiksi. Valmistuin 2020 erinomaisin arvosanoin. Minusta tuntui vihdoin, että elämä alkoi antaa minulle muutakin kuin työn omaishoitajana.... Nyt, 2 vuotta merkonomiopintojen jälkeen, olen saanut vakituisen työpaikan puutarhamyyjänä ja osaan työssäni todellakin arvostaa aikaisempia kokemuksia, mitä puutarhaharrastus ja opiskelu sille alalle nyt työarkeeni tuovat. Omaishoitajuuskin päättyi helmikuussa lapseni muutettua asumispalveluyksikköön, joten todellakin saan keskittyä näin keski-ikäisenä vihdoinkin omaan työuraani. Koen, että puutarhurina olen juuri se ihminen, mikä haluankin olla. Huikealta tuntuu se asia nyt myöntää, sillä menneisyydessä on aikoja, jolloin sain kuulla kritiikkiä siitä, kun laitoin vanhaa maalaistalon pihaa kauniiksi. Sillon ne kommentit loukkasivat, vaikka muistan sisimmässäni silloinkin tienneeni, että "vielä mä teille näytän". Nyt on niiden näyttöjen aika.