torstai 26. toukokuuta 2022

Pihan lempparikukat

Liljat olivat ja ovat edelleen lempikukistani ykkösiä. Vaikka ne kukkivatkin vain vähän aikaa, niin niiden kukinta on sykähdyttää aina. Tässä kuvassa olevat liljojen värit ovat kulkeneet puutarhaharrastuksessani mukana aina - vaaleanpunaisen eri sävyt varsinkin ovat minulle rakkaita. 

Korallikeijunkukan ostin pihaan eräältä puutarhalta, jossa myyjä suositteli kukkaa kivikon sekaan istutettavaksi. Suosittelu ei ollut turha, sillä rakastuin kukan helppohoitoisuuteen, hentoihin korallinpunaisiin kellokukkiin ja pitkään kukinta-aikaan. Korallikeijunkukkaa olen laittanut myös uuden kotitaloni pihalle.

Pioni "Sarah Bernhardt", pihan kuningatarkasvi. Rakastin todella tätä kukkaa ja kunhan saan taas oikeasti oman kotipihan, niin ehdottomasti tämä on hankintalistalla. Vuokrakodin pihaan en raski pionia istuttaa. 

Särkynyt sydän, vaikka itse kasvin kasvutapa ei olekaan se miellyttävin, niin kukat sykähdyttävät aina. Miten monimuotoinen voikin kukka olla.

Vaatimaton kasvupaikan suhteen ja erittäin helppohoitoinen, mutta koko kesän kukkailoa tuova kesäpikkusydän kuuluu myös lempikukkieni joukkoon. 

Jaloangervot, jotka löytyivät pihastani tietenkin vaaleanpunaisen sävyisinä. Kaksi seuraavaa kuvaa ovat niitä, eri lajeja vaan. 



Vaikka pihassa oli paljon vaalenpunaisen sävyjä, niin tein yhden alueen keltaisilla kukilla. Kevät alkoi, kun sillä alueella alkoi kultatyräkki kukkimaan. Se loisti kirkkaankeltaisina niinäkin päivinä, kun kevätsää ei ollut parhaimmillaan. Kultatyräkin syysväri miellytti myös silmää.

Keltamaksaruoho kuului myös keltaisten kukkien suosikkeihini, vaikka sitä sai kitkeä myös paikoista, jonne sen ei olisi tarvinnut levitä. Älyttömän helppohoitoinen ja vaatimaton kasvupaikan suhteen. 


Avo-ojaa jäi pihaan vielä muutamien metrien verran. Ojan laitaan laitoimme vanhan hirren estämään maa-ainesten vyörymistä ojaan. Hirren reunalle istutin suikero-alpia sekä ranta-alpia. Ne kukkivat samaan aikaan ja värjäsivät ojanlaidan keltaiseksi. Kasveina alpit eivät niin lempikasvejani olleet, mutta tuolla paikalla ne olivat arvoisellaan paikalla ja toivat iloa pihalla kulkeville. 


En löytänyt tämän parempaa kuvaa sammalleimuista, joita kasvoi norjanangervoiden alla, mutta ehkä tästä saa jonkinlaista vaikutelmaa, miltä tuolla paikalla näytti. Tämä paikka oli parkkipaikan reunalla ja kun pihaan tuli autolla, niin ensimmäisenä näki sammalleimut ja norjanangervot, jotka olivat kukinta-aikaan näyttävän näköiset.

Muutama paikka ansaitsee vielä maininnan pihasta. "Keltaisessa nurkkauksessa" kasvoi alpien lisäksi myös myöhemmin loppukesällä kukkivat nauhukset - lapinnauhus ja valtikkanauhus - sekä kultapallo. 


Niiden etupuolella kasvoi keltaisia pikarililjoja (joista ei ole tähän kuvaa) sekä valkoista värililjaa. 


Kurjenmiekoista lempparini oli tämä siperiankurjenmiekka, joka kasvoi altaan reunalla ojan yli menevän sillan kupeessa. Kurjenmiekan kasvuparina oli tummanpunainen päivänlilja.


Tummanpunaisen päivänliljan värisävy oli todella kaunis, joka pääsi hyvin oikeuksiinsa vihreän lehdistön seasta. Tätä haluaisin jatkossakin pihaani löytää. 


Viimeisenä muttei vähäisimpänä, keisarinliljat. Näitä voisin "syyttää" puutarhaharrastukseni ryöpsähtämisestä. Löysin nimittäin ensimmäisenä kesänä pihasta muutaman sipulin, jotka kaivoin maasta ylös ja päätin katsoa, mitä niistä tulee. Niistä kasvoi keisarinliljoja. Ensimmäisenä kesänä niitä oli kymmenkunta, sitten ne alkoivat kasvattaa sivusipuleita niin urakalla, että lopulta minulla oli satoja keisarinliljoja. Kävipä yhtenä kesänä niinkin, että liljakukot löysivät kasvuston ja tuhosivat sen melkein kokonaan. Mutta niin vaan sain voiton liljakukoista ja sen tuhokesän jälkeen olenkin osannut tarkkailla liljakukkojen mahdollisia hyökkäyksiä niin hyvin, ettei kukkamaillani enää sen kesän jälkeen liljakukot mellastaneet. Niin se on monessa muussakin asiassa ollut, että kantapään kautta olen jonkun asian oppinut. Että ihan kiva löytö oli nämä sipulit ja kiitollinen olen näille siitä, mitä saivat minussa aikaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti