tiistai 24. toukokuuta 2022

Vanha pihapiiri

Tässä postauksessa kerron vanhan maalaistalon pihapiiristä enemmän sellaisin kuvin, joista näkisi kokonaisuuden paremmin. Tämä ensimmäinen kuva on otettu näkymästä, jollaisena talo näytti pihaan johtavan tien varrelta. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy vanhan navetan nurkkausta. Oikealla oleva punainen rakennus oli maakellari, joka purettiin pois, kun oli päässyt niin huonoon kuntoon, ettei se toiminut enää tarkoituksessaan. Vanha kylvökone löytyi tontilta ja tuossa se toimi pihan "koristeena". 


Pihaan johti kaksi kulkuväylää. Autolla pihaan tullessa käytimme toista kulku-uraa, josta näkymä pihalle näytti tältä. (Kuvassa näkyvä teksti on muisto ajalta, jolloin pidin blogia.. eli siinä näkyy aiemman blogini nimi.) 

Muutimme taloon syksyllä 2002 ja jo ensimmäisten vuosien aikana rakentelin kukkamaita. Piha-alueelta kotiportaille johti kapea polku, jonka vaihdoimme leveämmäksi laattapoluksi. Polun toiselle puolelle rakensin perennaistutusalueen, jossa oli mm. nykyään kiellettyäkin kurtturuusua. 


Tämä kuva on sitten jo vuodelta 2010, kun olimme asuneet pihapiirissä jo pidemmän aikaa, kokeneet ison taloremontin vaiheet ja allasaluekin jo ollut rakennettuna. Tuo taustalla näkyvä riihirakennus oli minulle lempparirakennus - kesällä ihanan viileä paikka nukkua ja niin tunnelmallinen. 


Tässä vielä toisenlainen kuvakulma pihaan. (Aiemmassa postauksessa kertomani avo-oja jää kuvassa oikeaan laiteen. Ojaa ei siis kokonaan peitetty altaan rakentamisen myötä. Tarkoitus oli salaojittaa myöhemmin loputkin ojasta, mutta sitten tuli se ikävä elämänmuutos, avioero ja talo myytiin pois.) Kesäkeittiörakennus näkyy tässä kuvassa olevan vielä keskeneräisenä - sinisestä muovipressusta päätellen. Taisi olla piipun muuraus vielä vaiheessa?!? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti